Jos oleskelu kestää enintään kolme kuukautta tarvitset ainoastaan voimassa olevan henkilökortin tai passin.
Yli kolmen kuukauden oleskeluun sinulla on oikeus, jos
Toiseen EU-maahan muuttaessasi voit ottaa mukaan henkilökohtaisen omaisuutesi tullitta, veroitta ja rajoituksitta.
Toiseen EU-maahan muuttaessasi siirryt käyttämään sen terveydenhuoltopalveluita. Ne saattavat poiketa Suomen palveluista, esimerkiksi lääkekorvaustasot vaihtelevat maittain. On hyvä muistaa, että siirryttyäsi esimerkiksi Espanjan terveydenhuoltojärjestelmän piiriin et ole Suomessa käydessäsi oikeutettu samoihin etuisuuksiin kuin ennen muuttoa.
Alle vuoden kestävän oleskelun aikana kuulut yleensä Suomen sosiaaliturvan piiriin. Mikäli oleskelet pysyvästi Suomen ulkopuolella, oikeus Suomen sosiaaliturvaan lakkaa. Tällöin sinun on selvitettävä, millä ehdoilla olet oikeutettu oleskelumaan sosiaaliturvaan.
Työssäkäyvät kuuluvat pääsääntöisesti työskentelymaan sosiaaliturvan piiriin, vaikka oleskelu kestäisi alle vuoden. Sinulla ja mahdollisesti myös perheenjäsenilläsi on oikeus samaan sosiaaliturvaan ja -etuuksiin kuin työskentelymaan kansalaisilla. Nämä oikeudet koskevat
· sairaus- ja äitiysetuuksia
· työkyvyttömyysetuuksia
· vanhuus- ja leskeneläkettä
· työtapaturmien, ammattitautien, kuoleman ja työttömyyden johdosta maksettavia etuuksia sekä perheavustuksia.
Vastaavasti sinun tulee maksaa samat sosiaaliturvamaksut kuin maan kansalaisten.
Useassa maassa työskentelevien ja työkomennuksella olevien kohdalla on kuitenkin poikkeuksia. Jos et työskentele, sosiaaliturvastasi vastaa yleensä asuinmaasi.
Toisen EU-maan kansalaiseen sovelletaan samoja työsuhteen ehtoja kuin työskentelymaan kansalaisiin palkan, irtisanomisen, työhönpaluun, työterveyden ja työturvallisuuden osalta.